Tervetuloa Savon Eskelisten sukuseuran sivustolle



Sukuseuran perustaminen

Joroisten kirkkoherra Reino Eskelinen kutsui 1970-luvun puolivälissä sukulaisiaan koolle Joroisiin. Näissä kokoontumisissa heräsi ajatus sukuseuran perustamisesta. Väliaikaiseksi nimetty toimikunta ryhtyi valmistelemaan sukuseuran perustamista.




Sukukokous

Perustava kokous pidettiin 9.6.1985 Iisalmessa Runnin kylpylässä. 63 Eskelistä oli saapunut perustamaan sukuseuraa. Ensimmäisen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Eemil Eskelinen Iisalmesta ja varapuheenjohtajaksi Pertti Eskelinen Karttulasta sekä sihteeri-rahastonhoitajaksi Kaisa Vaistela Iisalmesta. Sukuseura merkittiin yhdistysrekisteriin 13.3.1987 rekisterinumerolla 146 934 kotipaikkana Iisalmi ja toimialueena koko maa.




Sukuseuran tarkoitus

Sääntöjensä mukaan sukuseura järjestää erilaisia jäsenten tapaamisia, suorittaa ja tukee henkilöhistoriallista ja sukututkimustoimintaa, kerää ja arkistoi sukua koskevaa tietoutta sekä jakaa tutkimus- ja perinnetietoa ja harjoittaa seuran tarkoituksen toteuttamista edistävää julkaisutoimintaa.




Sukutunnus

Helsinkiläinen graafikko, heraldikko Urpo Timberg suunnitteli vuonna 1996 Eskelisten sukutunnuksen. Tunnuksessa oleva E-kirjain viittaa Eskelisen sukuun ja kelta-mustaväritys Savon väreihin. Kolme rahaa kuvaavat niitä kolmea veljestä, jotka siirtyivät Juvalta eri paikkakunnille. Tunnuksen lakiossa oleva muurikruunu on Eskilstunan kaupunkivaakunan kilven yläpuolella oleva kruunu.

Sukutunnuksen teon aikana suvun historiasta olleen käsityksen mukaan Eskeliset olisivat tulleet Ruotsin Eskilstunasta. Tämän käsityksenhän on myöhempi DNA-avusteinen sukututkimus kumonnut. Sukuseura pyysi lapinlahtelaista Hannu Turusta suunnittelemaan myös sukutunnuksen pohjalta rintamerkin ja riipuksen, joita teetettiin hopeisina.


Galleria

Galleriasta löydät kuvia tapahtumista.

Siirry

Ajankohtainen

Ajankohtaisista sivulta voit selata uusimpia tapahtumia ja menneitä.

Siirry